Kokemuksia lehti-ilmoituksesta

Kokemuksia lehti-ilmoituksesta

Kuten edellisessä tekstissä kirjoitimme, olemme alkuvuodesta kokeilleet uusia tapoja löytää hyviä kohteita. Laitoimme ilmoituksen kahteen eri lehteen ja yhteydenottoja tuli useita. Taso vain oli yleisesti ottaen kehno. Ilmoituksessa luki selvästi, että etsimme yksiöitä keskustasta ja keskustan läheltä (max 6 kilometriä keskustasta). Siitäkin huolimatta meille tarjottiin myös kaksioita ja selkeästi laitakaupungilta. No, yrittänyttä ei laiteta.

Yksi soittaja tarjosi kaksiota uinuvasta lähiöstä. Sanoi, että saisi halvalla. Emme kuitenkaan syttyneet. Olemme ennenkin ostaneet kaksion halvalla, mutta myyneet vielä halvemmalla. Se ei ole hyvää bisnestä.

Joukkoon mahtui myös kokeilijoita. Yhtä lähiössä olevaa yksiötä tarjottiin ostettavaksi keskusta-asunnon hinnalla. Ei kuulostanut järin hyvältä diililtä. Kaiken kaikkiaan myyjillä on tuntunut olevan kohtuullinen hintakäsitys. Toinen ehkä yllättäväkin asia on ollut, että soittoja on tippunut tasaiseen tahtiin. Toki heti ilmoituksen jälkeen tuli useampi puhelu, mutta yksittäisiä soittoja on tullut sen jälkeenkin – viimeisin tällä viikolla.

Yhdestä kohteesta pääsimme kauppoihin. Kyseessä on 25-neliöinen yksiö Jyväskylän keskustan läheltä. Yliopiston pääkampukselle on matkaa alle kilometri, ammattikorkeakoululle noin kilometri ja keskustaan noin kilometri. Sijainti on siis ihanteellinen. Asunto on erittäin siistikuntoinen ja sijaitsee 70-luvulla rakennetussa talossa. Miinuksena on pienehkö taloyhtiö. Lähtökohtaisesti asunto on ehkä hieman liiankin siisti ja vastaavasti taloyhtiö hieman liian pieni ja isot remontit (lähinnä linjasaneeraus) vielä edessäpäin. Julkisivu on onneksi tiilestä, joten paras mahdollinen.

Maksoimme kohteesta 81 000 euroa. Hintaa ei voi pitää mitenkään edullisena, mutta toisaalta omasta mielestämme linjassa markkinan kanssa, karvan verran alle. Asuntojen.hintatiedot.fi –sivustolla oli samalta postinumeroalueelta toteuma vain muutamasta yksiökaupasta, jotka olivat kaikki tätä asuntoa kalliimpia. Toisaalta muutaman kaupan perusteella on hankala tehdä johtopäätöksiä.

Vuokratuottoa kohteelle tulee remonttivaralla (800e/m2) 5 prosenttia ja ennen remontteja 6,2 prosenttia. Putkiremontti on kuitenkin vielä vuosien päässä. Siitä ei ole vielä mainintaa korjaustarveselvityksessä, joten todennäköisesti remontti ajoittuu 5-10 vuoden päähän. Muuten taloon tulevat korjaukset ovat luonteeltaan pieniä korjauksia, jotka menevät vuosittaiseen korjausbudjettiin tai vaativat ehkä 1-2 kuukauden ylimääräisen vastikkeen.

Otimme remonttien suhteen harkitun riskin. Joka tapauksessa pääsemme nauttimaan vuosia kuuden prosentin vuokratuotosta. Lisäksi putkien korjauksen toteutustapa on vielä avoinna. Meidän huoneiston osalta kylppäri on remontoitu, joten sikäli myös uusi menetelmä (pinnoitus/sukitus) on meille sopiva vaihtoehto. Tällöinhän remontin kustannukset ovat huomattavasti linjasaneerausta pienemmät.

Laitoin kohteesta vuokrailmoituksen viikolla. Yhteydenottoja tuli muutamia ja pääsimme eilen sopimukseen asunnon vuokrauksesta. Huoneistoon muuttaa opiskelija 1.4 alkaen toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella, jossa ensimmäinen irtisanomismahdollisuus on yhdentoista kuukauden päästä. Vuokra on 525 euroa/kk ja päälle tulevat käyttökorvaukset.

Johtopäätös: erilaiset tavat löytää sijoitusasuntoja ovat kokeilemisen arvoisia. Ensimmäisen onnistumisen jälkeen tulemme todennäköisesti jatkamaan etsintöjä erilaisia tapoja hyödyntäen. Asiaan kannattaa myös suhtautua sinnikkyydellä. Ensimmäinen kauppa tai järkevä kohde ei välttämättä tule viikossa tai kahdessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *