Pakkohuutokauppa – käytännön kokemus

Pakkohuutokauppa – käytännön kokemus

Bongasimme netistä Hyvinkäällä myynnissä olleen pakkohuutokauppakohteen. Kyseessä ei ollut meidän tavanomaisesti etsimä yksiö vaan tilava neliö rivitalosta. Pakkohuutokauppaa toteutettu netissä kuten yleensä vaan se pidettiin maistraatissa ennalta kerrottuna ajankohtana. Kohteessa oli näyttö viikko ennen huutokauppaa, jottei tarvinnut mennä huutamaan sikaa säkissä. Kävimme näytöllä katsomassa kohteen. Asunto oli ihan kohtuullisessa kunnossa ja mikä parasta, märkätilat ja keittiö olivat hiljakkoin remontoituja, joten remppakulut olisivat kohtuulliset.

Ajatuksena oli, että jos kohteen saisi tarpeeksi halvalla ostettua, sen voisi remontoida ja myydä eteenpäin voitolla. Kysyntää rempattavalle sataneliöiselle kohteelle ei todennäköisesti ole paljon tässä markkinatilanteessa, joten varsinaisessa pakkohuutokaupassa tuskin on ruuhkaa. Toisaalta samasta syystä myös kohteen edelleenmyynti saattaa olla haasteellista.

Varsinainen pakkohuutokauppa oli varsin koruton tilaisuus. Meidän lisäksi maistraatin kokoustilassa oli kolme ostajaa/ostajaporukkaa sekä muutama henkilö maistraatin puolesta. Kihlakunnanvouti suoritti varsinaisen huutopaikan. Alussa käytiin läpi perustiedot kohteesta ja kerrottiin lyhyesti huutokaupan kulku. Voittavan huutajan täytyy heti tilaisuudessa lyödä suoraan pöytään 10 000 euron käsiraha. Ehdoissa mainittiin, että mikäli kohteen voittajahuuto jää selvästi alle alueen yleisen markkinatason, voidaan kauppa jättää toteuttamatta. Käytännössä siis kihlakunnanvouti päättää.

Tiesimme, että talosta oli myyty vastaavanlaisia asuntoja viime vuosina noin 190 000 euron hintaan. Remonttiin ja kuluihin arvelimme menevän noin 30 000 euroa. Pelkona tietysti on, että meidän saama kauppahinta jäisi alle viime vuosien tason. Katettakin pitäisi jäädä. Olimme ennakkoon päättäneet, että maksamme maksimissaan 127 000 euroa. Oli tärkeä päättää kattohinta, ettei kaupanteossa olisi tullut tarjottua ”vielä tonni lisää” muutaman kerran liikaa.

Liturgian jälkeen aloitettiin varsinainen huutaminen. Huudot pyydettiin ilmoittamaan selkeästi, jottei niistä tarvitse spekuloida jälkikäteen. Alkuun kaikki hieman katselivat toisiaan, mitä tapahtuu. Sitten huusimme 100 000 euroa. Heti perään toinen porukka huusi 140 000 euroa. Sitten oli taas hiljaista. Kihlakunnanvouti yritti kysellä lisää tarjouksia ja alkoi naputtaa nuijaa pöytään laskien verkkaisesti yhdestä kolmeen. Jo voittajahuudon tehnyt porukka korotti vielä omaa tarjoustaan 145 000 euroon ja tämä jäi voittajahuudoksi. Heillä oli ilmeisesti pelkona, että 140 000 euroa on niin vähän, ettei sitä hyväksytä.

Kihlakunnanvouti sanoi, että 145 000 eurolla kauppa hyväksytään: ”ei voida katsoa, että hinta alittaisi merkittävästi alueen yleisen hintatason”. Katselimme, kun voittaja kaivoi lompakostaan nipun viissatasia ja ojensi ne voudille. Vaihdoimme pari sanaa toisen salista poistuvan kanssa. Kävi ilmi, että hänen kattohinta olisi ollut 130 000 euroa.

Kokemus oli varsin mielenkiintoinen. Lähtökohtaisesti tämän tyyppisistä kohteista voi löytää omaksi kodikseen hyvän asunnon järkevään hintaan. Meidän tyyppisille ostajille haasteena on, että hinnan pitää jäädä todella paljon alle arvioidun markkinahinnan, jotta hommasta jää vielä kulujen jälkeen katetta. Toinen tulokulma näihin hankkeisiin on se, että osaa ja haluaa remontoida asunnon itse. Silloin oman työpalkkansa saa todennäköisesti korkojen kera myydessä takaisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *