Asuntosijoittaja, tärkeä sesonki on meneillään

Asuntosijoittaja, tärkeä sesonki on meneillään

Loppukevät ja kesä ovat asuntosijoittajan ja vuokranantajan kannalta tärkeitä aikoja. Sesonki on relevantti kahdesta syystä: 1) kohteita tippuu myyntiin hieman tavallista enemmän ja 2) vuokraussesonki on kesällä parhaimmillaan. Varsinkin muutama vuosi sitten, kun ostimme enemmän huoneistoja, yksiöitä tuli myyntiin jatkuvasti ja osa niistä oli jopa ihan ostettavia. Tässä markkinassa hintataso on kova, mutta se ei estä helmien löytymistä.

Vahtiviestit kannattaa siis viritellä kuntoon ja sopia rahoitus valmiiksi pankista. Kun hyvä kohde tipahtaa eteen, on heti valmis toimimaan. Vahtiviestit kannattaa myös siirtää tulemaan siviilisähköpostiin, ellet halua seurata työsähköpostia lomasi aikana säännöllisesti. Meiltäkin meni juuri keväällä helmi sivu suun, kun huomasimme vahtiviestin vasta maanantaina töihin tullessamme ja kumpikaan ei ollut katsonut työsähköpostia loppuviikon aikana. Hyvä kohde oli luonnollisesti jo myyty.

Asuntosijoittajan kannalta kesä on ehdottomasti paras aika vuokrata huoneisto. Kysyntä on opiskelijakaupungeissa parhaimmillaan, kun uudet opiskelijat etsivät koteja ja kesäksi asuntonsa luovuttaneet palaavat loppukesästä ja syksyllä takaisin kaupunkiin. Sesongin aikana löydät siis hyvän vuokralaisen ja saat asunnostasi parhaan mahdollisen vuokran.

Asuntosijoitustoiminnan kasvaessa on mietittävä myös aikaa ja vaivaa, jonka voit toiminnalle uhrata. Me olemme tehneet nyt useampaan huoneistoon vuoden määräaikaisia sopimuksia. Hyvän vuokrattavuuden ja vuokratason lisäksi etuna on, ettei asunnot tule vuokrattavaksi pitkin talvea. Tästä on kirjoitettu aikaisemmin enemmän, mutta perusperiaate on siis, että sopimus alkaa aina elokuun alusta ja päättyy heinäkuun loppuun. Jo tässä vaiheessa kesää meillä on tiedossa, että ainakin neljä huoneistoa on vuokrattava uudelleen elokuun alusta. Mahdollista on, että lista kasvaa vielä muutamalla.

Ennen kesälomia on helppo ottaa yksi viikko, jolloin vuokraa kaikki huoneistot. Ilmoitukset laitetaan nettiin kuvien kera ja potentiaalisten hakijoiden kanssa sovitaan näyttöaika. Asuntonäytölle voi tehdä valmiiksi asunnon hakua varten kaavakkeen, jossa kysytään perustiedot vuokralaisesta. Toiminta näyttää ammattimaiselta eikä jokaista hakijaa tarvitse haastatella erikseen. Todennäköisesti saat jokaiseen huoneistoon useamman halukkaan ottajan. Mikäli joku ei siis halua sitoutua vuoden määräaikaiseen sopimukseen, seuraava hakija on siihen todennäköisesti valmis. Lisäksi on sovittava avainten luovutus. Mahdollista on ottaa yksi viikonloppu heinä-elokuun taitteesta, jolloin hoidat luovutukset ja annat avaimet uusille asukkaille tai sitten vain sovit, että vanha asukas luovuttaa avaimet uudelle, kunhan takuuvuokra on maksettu.

Johtopäätös: Kevät ja keskikesä ovat asuntosijoittajan tärkeää aikaa ja loppukesää kohti ajat normalisoituvat. Kun hoidat asiat jämptisti ja ammattimaisesti, voit rauhassa lomailla loppukesästä ja nauttia hyvistä vuokratuotoista aina seuraavaan kesään saakka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.