Keskusta vs. lähiö -tarkastelua tilastojen valossa

Keskusta vs. lähiö -tarkastelua tilastojen valossa

Tutkimme Tilastokeskuksen luvuista alueellisia eroja kaupungeittain sekä hintojen että vuokrien kehityksen osalta. Luvut ovat erittäin mielenkiintoisia.

Vuosina 2010 – 2015 yksiöiden hinnat kehittyivät lähiöissä keskustaa heikommin lähes kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Lahti oli 14 suurimman kaupungin listalla ainoa poikkeus.

Erot hinnoissa ovat suuret. Tarkastelussa oli 21 kaupunkia ja yhteensä 40 eri aluetta. Ero parhaiten ja heikoiten menestyneen, eli Helsingin 2-alueen ja Kotkan 2-alueen välillä oli peräti 34 prosenttia.

Tilastokeskus jakaa kaupungit alueisiin siten, että esimerkiksi Helsinki jakautuu neljään alueeseen jossa ykköseen kuuluu ydinkeskustan lisäksi mm. Punavuori, Eira, Katajanokka ja Ruoholahti. Kakkosalueeseen rajoittuu Munkkiniemestä Pakilan kautta Tammisaloon asti. Kuten kuvasta näkyy, osa kaupungeista jakautuu kolmeen alueeseen ja pienemmät vain kahteen tai yhteen.

Hinnat ovat inflaatiokorjattuja. Jos haluaisi katsoa nimellishintoja, tulisi alla näkyviin hintoihin lisätä noin yhdeksän prosenttiyksikköä.

Yksiöiden hinnat 05/2016

Vuokrissa vastaavaa keskustailmiötä ei ole. Vuokrat ovat nousseet itse asiassa kaupunkien reunamilla enemmän kuin keskustassa kymmenessä kaupungissa neljästätoista.

Yksiöiden vuokrat 05/2016

Vaikka vuokratuotot tunnetusti ovat erittäin hyviä pienillä paikkakunnilla hintagraafi osoittaa, että kannattaa etsiä komboa, jossa sekä vuokratuotto että arvonnousupotentiaali toteutuisi vähintääkin kohtalaisesti. Holdarille arvonmuutos ei toki realisoidu vasta kuin myytäessä, mutta jos haluaa hyödyntää vakuuksien arvonnousua uusien asuntojen ostossa, se ei Kouvolan kaltaisella taaksepäin menevällä paikkakunnalla onnistu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.