Missä asuntojen hinnat nousevat?

Asunto kannattaa ostaa yhä harvemmilta alueilta – olipa kyseessä omistusasunto tai sijoitusasunto. Äskettäin julkaistun ennusteen mukaan vain kolme kaupunkia Suomessa kasvaa yli 10 % vuoteen 2040 mennessä. Trio on Helsinki, Tampere ja Turku. Jo ennestään vahvasti kasvaneet ja kehittyneet jatkavat kulkuaan. Jos katsoo yli viiden prosentin kasvuvauhtia niin edellisten joukkoon voi lisätä Oulun, Jyväskylän ja Seinäjoen.

Kuva: Helsingin Sanomat 22.2.2019

Vuokratuoton ohella sijoittajan on yhä tärkeämpää pohtia, mitä asunnon hinnalle käy kaupungistumisen kiihtyessä. Jopa hyvissä kaupungeissa hinnat voivat laskea ns. väärillä alueilla. Hypo kirjoitti hiljattain Asuntomarkkinakatsauksessaan karusti totuuden: Joka toisen asunnon arvo laski viime vuonna.

Teimme hieman analyysiä Tilastokeskuksen datan pohjalta, millä postinumeroalueilla asuntojen hinnat ovat nousseet ja laskeneet eniten 2010-luvulla. Joku saattaisi ajatella hintojen pysyvän edes kohtuullisen hyvin paikallaan kuihtuvien kaupunkien keskustoissa, koska yleensä palvelut ja asukkaat lähtevät ensin nukkumalähiöistä ja viimeisenä keskustasta. Mutta eivät keskusta-alueetkaan ole olleet suojassa taantuvissa kylissä. Pieksämäen ja Jämsän kaltaisten pikkupaikkakuntien keskustoissa on nähty 30 % hinnanlaskua pelkästään 2010-luvulla. Iisalmessa ja Kiteellä asuntojen hinnoista on lähtenyt paikoin puolet!

Jokaisessa tilastossa on omat rajoitteensa ja huonot puolensa. Alla oleva tilasto ottaa siis huomioon hintojen muutoksen i) postinumeron, ii) rakennusvuosikymmenen ja iii) kaikkien kerrostalon huoneistotyyppien mukaan. Omakotitalot ja rivitaloasunnot ovat siis ulkona tästä. Jos dataa olisi pilkkonut lisäksi huoneistotyypeittäin yksiöihin, kaksioihin, jne., olisi otoskoosta monin paikoin tullut niin pieni, ettei kunnon vertailua olisi voitu tehdä. Nytkin tilastosta puuttuu monia postinumeroita juuri pienen otoskoon vuoksi, koska rajaavia tekijöitä on kolme. Joka tapauksessa tilaston hyvä puoli on se, että se vahvistaa ennakkokäsityksiä siitä, miten hintakehitys yleensä menee: väestön kasvu ja palveluiden kehitys korreloivat vahvasti hintojen kanssa. Yksittäisiin asioihin ei tilastossa liikaa kannata tarrautua vaan katsoa kokonaiskuvaa. TOP 20 listalla Helsingin alueet ovat vallanneet 16 sijaa. Lisätietona ao kuvien ulkopuolelta, että 50 parhaimman joukossa 47 kertaa on joku huipputrion (Hki-Tre-Tku) alueista. Sen sijaan huonoimman 50 joukossa kärkitrion alueista vain yksi on eksynyt listalle.

TOP 20
Bottom 20

Haluaisitko sinäkin vaurastua asuntosijoittamisella?

Asuntosijoittajagurut Joonas Orava ja Olli Turunen ovat sijoittaneet asuntoihin yli vuosikymmenen ja omistavat lukuisia sijoitusasuntoja. Nyt Joonas ja Olli valmentavat asuntosijoittajia ja tarjoavat uusimmat neuvot ja työkalut myös sinun käyttöösi!

TUTUSTU VERKKOVALMENNUKSEEN

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.