Yhden omistaminen on riski

Yhden omistaminen on riski

”Kymmenen asuntoa on minimi. Pari vuokra-asuntoa tuottaa vain huolta eikä rahaa.”

Näin osuvasti kiteytti eräs asuntosijoittaja Talouselämä-lehdessä*.

Moni voisi luulla, että kymmenen asunnon omistaminen on paljon riskisempää kuin yhden. Rahaa toki kymmenen vaatii enemmän kuin yksi. Mutta riskiä eli mahdollisia tappioita suuri asuntojen määrä kuitenkin vähentää. Annamme esimerkin.

Omistat yhden pienen sievän unelmayksiön ydinkeskustasta, johon suorastaan tunkuaisi opiskelijoita vuokralaisiksi. Tuntuu siis varmalta kohteelta. Mutta entä, jos yhtiöösi tulee putkiremontti? Vuokralainen lähtee, mutta kulut (=yhtiövastike) rullaavat. Jos olet ostanut asunnon velalla, lyhennyksiä ja korkojakin pitäisi maksaa. Viivan alle jää pelkkää miinusta.

Entä, jos olet hankkinut kymmenen asuntoa? Ai, kuulostaa paljolta. No, sanotaan nyt vaikkapa kolme. Jos yhteen kolmesta yksiöstäsi tulee putkiremontti, mutta kahden asunnon vuokratulot rullaavat iloisesti, pysyt edelleen kuivilla. Kuukausittainen rahavirtasi pysyy plussan puolella. Mieti siis keinoja, miten saisit hajautettua riskiä eli hankittua useampia asuntoja.

Johtopäätös:
Pienennä riskiä ostamalla useampia asuntoja. Älä kuitenkaan sokaistu haalimaan vain määrää, sillä pelkkä määrä ei asuntosijoittamisessakaan korvaa laatua.

*Lue tästä Talouselämän kirjoitus aiheesta

Asuntosijoittamisterveisin,

Olli ja Joonas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.